Puusepän hommia.

Tuli tuossa mieleeni töistä kotiin ajellessani lapsuuteni ja koko elämäni ensimmäinen puuseppä-kokemukseni. Veljeni kanssa olimme taas veturitalleilla, kun isämme päästi meidät oikein pieneen työpajaan, jossa oli pieni smirkeli. Keksimme, että smirkelillä saa hienon jäljen kun hioo laudan kantit. Aikamme rakenneltuamme isämme saapui takaisin savuntäyteiseen verstaaseen ja kirosi touhumme. Olimme hioneet puuta metalliin tarkoitetulla kivellä, ja kivet olivat tuhannen paskana. Tai siis palaneet käyttökelvottomaksi. "Hieno homma poijjaat". Vaikka mitäpä 5-7 vuotiaat smirkelin kivistä ymmärsivät? (Edit: toisaalta, hyvää hyvyyttään kuitenkin itse meidät sinne päästi.)

Eilen meillä kävi H:n hoitolapsi päiväkodista kylässä, Katariina. Katariina on 3 vuotta ja yritin opettaa hänet laulamaan Eldakanjärven jäätä. Tanssi kyllä kovasti, mutta kyllä hepo hirnahtaa, ihahaa oli listaykkönen tällä viikolla.

Teimme muuten velipojan kanssa ison lykättävän puuauton jossa oli penkki katolla, kun emme hyttiin sopineet. Ne olivat aikoja, ne. :)

Ainiin...

Olen muuten Raisiolaistunut.

Aku perkele, tässä päivitystä.

Trubaduurikeikkoja tulee ja ihmiset tuntuu tykkäävän. Ohjelmistoa voi pitää sellaisena, mistä itse tykkää. Töissä on kauhea kiire, ylitöitä, ylitöitä, ylitöitä ja ylitöitä. Hulluksi tulis, jos ei olis suht miellyttävä päivätyö, vaikkakin huonoon suuntaan on sekin menossa. Työyhteisö ei ole enää yhteisö, sekalainen porukka toisiaan ymmärtämättömiä vatipäitä. J lähti ajoissa, hyvä yleisfiilis on kadonnut kokonaan ja itse olen enää ainoa soittaja koko puljussa. Onneksi O tulee hoitovapaalta ensi kuun puolessa välissä. On siinäkin sitten edes vähän tosikaveria. :)

Minun työpisteeni, kuva Teemu Kiiskilä

Lauantai aamu alkoi...

hirveällä päänsäryllä. Turun sanomissa oli kämppä vuokrattavana, 3h+k+s, paritalon puolikas ja vuokra 550€ Raisiossa. Soitettiin sinne ja sunnuntaiksi sovittiin näyttö. Nukuin lähes koko päivän, jotta olisin saanut päänsäryn pois. Helppashan se sitten kun pari nappia otti ja makasi. Lähdin iltapäivällä keikalle. Ulkokeikka, ja yöllä alkoi satamaan vettä. Mi oli eka kertaa rummuissa meidän kanssa ja ihan suht hyvin skulattiin keikka, rokki ja twist kelpasi yleisölle ja hauskaa oli. Koko keikan ajan minulla oli sellainen fiilis, että kaikki ei ole ihan kunnossa.

Keikan jälkeen kurkkua aristi, vettä satoi ja minulla oli kylmä. No, lähdin kotia kohti ajelemaan yöllä kiukutellen aran kurkkuni kanssa ja söin kurkkupastilleja. Kotona söin ja menin nukkumaan. Sunnuntaina aamullakin kurkku oli vielä kipeä ja lähdettiin katsomaan kämppää. Se oli meidän kämppä, suht uusi ja edullinen, vihdoinkin saan oman työhuoneen, jossa voin soitella rauhassa kitaraa kun H katsoo kauniita ja rohkeita.

Tänään aamulla olo vain paheni, kuume nousi ja kurkku tuli entistä kipeämmäksi. Soitin lääkärille, jotta olisi antanut kunnon yskänlääkettä, kun tuo yskä paheni kokoajan. Tehtiin pikatesti ja todettiin: Angiina, voi perkele. Nokka tukossa ja harmittaa.

Päivällä vuokranantaja soitti, me saatiin se kämppä! Mahtavaa!

Taas sairaslomalla, johan sitä kaksi viikkoa tulikin oltua töissä. No, keskiviikkona yritetään uudestaan, josko olo vähän helpottais. Ensi perjantaina ja lauantaina on keikka, toivottavasti paranen siihen mennessä. On muuten inhottava laulaa.

Huomenna ajattelin kirjoittaa taas tarinan.

Heheheheheee...

Äsken tuli puhelu, vanha Kokemäkeläinen soittokaverini soitti äsken U:kista, ja kysyi, että onko meillä tänään keikka U:kissa. Vastasin, ei, mutta huomenna. Hän sanoi, että ovat Janne Hurmeen kanssa siellä paikassa minne menemme huomenna, mutta kaikissa mainoksissa oli meidän nimemme tälle päivälle. Keikat on kuitenkin sovittu, sopparista tarkastin, heille perjantaiksi ja meille lauantaiksi. Järjestäjä oli kämmännyt päivämäärät ja laittanut ilmoituksiin meidän ja Jannen keikat ristiin. Heh, mahtavaa toimintaa.

Olin taas katsomassa Jazzia.

Legendaarinen suomenkävijä, Ted Curson esiintyi tänään Leningrad Dixie Jazz Bandin kanssa tuossa lähiterassilla. Aivan sikamahtavaa meinikiä. Varsinkin Tedin lisäksi yhtyeestä nousi esiin Oboen soittaja. Kaikki oli ihan superhyviä, mutta jotenkin tämä Oboen puhaltaja oli todella musikaalinen ja soitossaan veikeä, että nousi ainakin minulle ylitse muiden soittajien. Tuollaisesta yhtyeestä on vaikea nostaa ketään yli muiden, eikä tarvitsekaan. Ovat varmaan soittaneet 5 vuoden aikana enemmän kuin minä tulen koko iässäni soittamaan...

Soittelin kotiin tullessani kitaralla jazzia, ihme. Pitääkin ruveta oikein treenaamaan noita sävelasteikoita.

Maanantai ilta...

Remppasin illalla T:n bassoa. Hioin nauhat ja laitoin uudelleen säätöihin. Huomenna pitää hakea uudet kielet vielä.

Oltiin katsomassa illemmalla jazz-trioa. Aivan supermahtavaa kamaa. Kaverit oli oikein superpro soittajia. Ohjelmisto koostui vanhasta swing-musiikista New Orleans- ja free-jazziin. Ja soittivathan vielä J. Karjalaisen Mies jolle ei koskaan tapahdu mitään, sekä Abbaa. Ja lopettivat jo kymmeneltä. Todella mahtava fiilis, pitää käydä useamminkin maanantaisin tuolla. Hienoa!

Iiro soitti koskettimia, moikattiin.

Päivitystä.

Viime viikko oli tylsä. Ei tapahtunut oikein mitään.

Mutta eilinen keikka oli taasen aivan loistava! Pitkästä aikaa kaikki jätkät olivat taas superterässä ja todella skarpissa kunnossa. Piti oikein kiittää vielä poikia. Ehkäpä järjestäjän tarjoilu vaikutti asiaan, juotiin ainakin 3 tölkkiä Batteryä per turpa. Olin kuskina ja M oli kyydissä. T ja J tuli omalla autollaan. Perinteisiin settilistoihin tehtiin muutoksia aika rajustikin ja hienosti toimi, piristävää vaihtelua biiseissä ja shown kokonaisuuden kanssa. Yleisö oli umpijurrissa kuten kunnon baariyleisön kuuluukin. Hyvä meininki, hieno fiilis kaikilla, hyvät soundit ja nimikirjoitus tissin päälle. Ten points.

Ensi viikonloppuna tulee taas tuuraaja soittamaan rumpuja, tänään treenataan hänen kanssaan.

Loistava viikonloppu takana.

Oli komia meininki lauantainakin, soitin uudella kitaralla neitsytkeikan, ei pysynyt vire. J otti sen mukaansa sen ja trimmaa. Itsekin olisin voinut, mutta kuitenkin luotan tuon kaverin tekemisiin jostain syystä. Ihmiset oli niin jurrissa, etteivät tajunneet kuusta eivätkä maasta. Jos joskus järjestän bileet, niin en ainakaan alkumaljaksi tarjoa reilua desilitraa suomiviinaa, enkä ainakaan täytä laseja jo ennen tervetulopuhetta.

Soitettiin saarilaulu 10 kertaa, ja jotta ilta olisi ollut täydellinen, laitettiin varmuuden vuoksi levyltä vielä 6 kertaa. Toivottavasti nyt alkaa piisaamaan pomoillemme ettei tarvitse enää huudella. Pientä vittuiluahan se jo oli... :)

Tänään tulee X-filesin ensimmäinen jakso Sub-TV:ltä, mahtavaa! Ainoa sarja, mitä olen koskaan fanittanut sata lasissa. Käyn hakemassa pitsaa ennen sitä, kaapissa on jo valmiiksi kalijaa.

Itse en juonut kirkasta, tietenkään koska olin keikalla. Onneksi, ei tullut krapula.

Eilen oli keikka.

Ja hyvä veto olikin! Kerrankin oli musiikit ja kuulijat kohdanneet oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Vähän tietysti tyhmää, kun ihmiset tarvii alkoholia vastaanottaakseen vähänkin menevämpää musiikkia. Se on kans vähän outoa, kyllä mä rokkia kuuntelen selvinpäinkin sujuvasti, ja meidän rokki on kuitenkin aika pehmoa vielä, semmosta old school rokkia, Elvistä jne. Ja hiljaa soitettiin, oli vanhoja mummoja vielä vähän myöhempäänkin.

Tänään on toinen keikka. Tästä tulee jännää, toinen pomoistani, J, on kutsunut kaikki koolle kun he puolisonsa kanssa viettävät yhdistettyjä kihlajaisia, uuteen asuntoon muuttamista ja J: puolison valmistujaisia. (10 vuotta seurustelua on tietysti ihan sopiva aika ennen kihloihin menoa.)

Me näissäkin kinkereissä taas veivataan. Alkoholia on taas liikenteessä, mikäli vanhat merkit pitää paikkansa.

M pyytää sähköpostilla 150 levyä lähettääkseen radiohin, mulla on kolme.

Väliaika saunasta.

Olen saunonut jo tunnin, toinenkin menee helposti. Tänään ja huomenna on keikka, mutta H vei auton kun lähti töihin. En saa tehtyä valmisteluhommiani, koska kaikki kamat on autossa.

Noh, saunotaan ja nautitaan elämästä, kuuntelen omatekemää rautalankaa, ja vähän muidenkin.

Eipä arvannut Aimo Silakka.

Kävelimme kohti tukiasemaa, hiekka oli kauniin punaista. Olimme Supralius-nimisellä planeetalla jo matkalla avaruusalukseemme, joka oli jo vanha, mutta kuitenkin hyvin palvellut jo vuosisatoja.

Avaruudessahan ihmisen elinkaari on paljon pidempi. Olimme vasta lapsia, vaikka meidän ajanlaskumme mukaan olisimme olleet jo 368-vuotiaita. Kuun kierto kestää siellä kokonaisen vuoden, ja aurinkojakin on useita.

Galaximme oli suurinpiirtein saman kokoinen kuin Turku muurahaiselle.

Löysimme viimein jo 8 vuotta hukassa olleen tukiasemamme, jossa jo huolestuneena odottava avaruusalushuoltaja, Aimo Silakka, odotteli meitä. Aimo Silakka oli nimestään huolimatta kuitenkin puoliksi ihminen ja puoliksi robotti, Cyborgi. Kasasimme sen ajanlaskumme mukaan vuonna 300 004, 300-vuotispäivämme kunniaksi tekemään meille synttärikaakun.

Olimme nimittäin ainoat ihmiset koko Galaxissa. Vuonna 156 875 tuntemamme maailma tuhoutui G. Bushin aloitettua ydinsodan. Onneksi vanhempamme ehtivät karkuun.
Valitettavasti olemme molemmat koiraita, minä ja Jyrki Sukulainen, eli emme enää voi jatkaa ihmisen sukua tällaisessa muodossa.

Kun olimme lähdössä aluksellamme kohti kotiplaneettaamme, Turkusta, huomasimme Supraliuksen pinnalla pienen hahmon. Se oli vähän kuin kettu, mutta kuitenkin näytti enemmän Fenderin Jazz-bassolta.

Laskeuduimme takaisin planeetan pinnalle ja huomasimme, että hahmo pelästyi meitä suunnattomasti ja lähti pinkomaan karkuun kohti läheistä solaa, joka oli n. 5000km syvä. Ajattelimme, että jos se sinne tipahtaa niin saattaa mennä kaula poikki. Kaivoin taskustani tupakinsytyttimeksi naamioidun tähtisäteenmuuntoaseen, jolla sain imaistua hahmon viereeni alukseen.

Ihmeellistä, hahmo osasi puhua suomen sukulaista kieltä, virooidia, jota me molemmat puhuimme sujuvasti. Hän kertoi meille:

"Auttakaa minua, Suuri ja Mahtava Y.W. Arjana on tuhonnut koko planeettamme ja etsii minua nyt kokonaisen peltitynnyri-armeijan kanssa!"

Katsoimme toisiamme, peltitynnyrit eivät enää olleet leikin asia.

Kehitimme suunnitelman tuhotaksemme peltitynnyrit sukupuuttoon Supraliukselta. Ja nousimme yläilmoihin toteuttamaan suunnitelmaamme. Hetken päästä jo näimmekin kokonaisen tynnyri-armeijan marssimassa kohti solaa, johon Leoksi nimeämämme olio oli tipahtamassa. Armeija oli valtava, tynnyreitä oli kolmea väriä, sinistä, vihreää, ja tietenkin punaista. Osa tynnyreistä olivat niin vihaisia, että pullistuivat omia aikojaan ja räjähtivät.

Lensimme armeija ylle ja tiputimme heidän päälleen koko avaruusaluksemme septitankin, joka oli jo melkoisen täynnä oltuamme jo 800 viikkoa reissussa. Supraliuksen ilmasto on hyvin erilainen, ilman molekyylien kanssa eritteet muodostavat erittäin syövyttävän kaasun, joka ruostuttaa raudan alle 3:ssa sekunnissa. Ja kuinka ollakkaan, pian koko armeija oli syöpynyt paskaksi.

Enää puuttui Suuren ja Mahtavan Y.W. Arjanan tuhoaminen. Hetken etsiskelyn jälkeen näimme YW:n kulkevan voitostaan varmana, mutta kuinka ollakkaan, juuri kun hän saapui solalle, hän liukastui ja tipahti suoraan solaan.

Ääntä emme enää kuulleet, mutta varmasti meni kaula poikki.

Olimme voittaneet koko armeijan ja Leo ilmoittikin meille tilanteen rauhoituttua:

"Olen sukukypsä, ja pystyn lisääntymään ihmisten kanssa"
Jippijaijee! Ihmiskunta pelastuu! -huusimme riemuissamme. Sitten tajusimme tilanteen todellisen luonteen, jommankumman meistä olisi siitettävä tuo jazz-bassolta näyttävä kettu.

Tilanne muuttuikin vaikeaksi, jouduimme vetämään pitkää tikkua kumpi tuon tehtävän joutuisi suorittamaan.

Kipinöitä.

Selkä meni tänään jumiin. Hampaat irvessä tein hommat loppuun ja menin lääkäriin. Piikki lihaksiin, toivottavasti alkaa helppaamaan. Joudun perumaan kaikki keikat heinä- ja elokuulta.

Lauantaina oli keikka. Oltiin erään rumpalin isän 50-vuotisjuhlissa soittamassa. Kauhee meininki. Boolia oli vähintäänkin riittävästi kouralliselle ihmisiä. Paikka sijaitsi n. 500 metrin päässä meidän treenikämpästä ja menimme J:n kanssa kämpälle yöksi.

Soitettiin Hurriganesia.

Huomenna pitäisi mennä lääkäriin uudestaan.

Illalla katsoin Star Warsista Episode V:n.

Huhhuh...

Olipahan viikko. Nyt olis perjantai ja hain pullon Carilloa Systeemipuulaakista.
Huomenna on taas keikka, mut tänään on vapaata. Seuraava vapaa viikonloppu onkin juhannus, näillä näkymin.

Viikosta jäi käteen 3 uutta biisiä, hyvää mieltä lähinnä äänitysten onnistumisesta johtuen ja pari mielenkiintoista lausetta:

"Ajetaan pimeeseen sumuun, mutta kummasti se tie vaan tulee sieltä."

"Tulin kaapista ulos, se alkoi olla jo täynnä homoja."

Näistä pitäis jalostaa jotain mukavaa tekstiä...